ELÄMÄÄ SUMUSSA, HATTARAPILVESSÄ, PIMEYDESSÄ - MUTTA MATKALLA VALOON

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Pitkästä aikaa...

Monta tovea on kulunut siitä, kun viimeksi olen jaksanut kirjoitella mitään masennukseen liittyvää. Paljon olen silti asiaa pyöritellyt päässäni. Päivittäin. On ollut ylämäkeä ja jyrkkää alamäkeä. Tunnen olevani vahvasti voiton puolella, mutta silti valitettavan usein tuntuu, että saan taistella jaksamiseni kanssa. Eikä pahin vastustajani tunnu tällä hetkellä olevan itse masennus, vaan siippani, joka ei tunnu ymmärvätän millaisen asian kanssa tässä ollaan tekemisissä...

Olen niin loputtoman pettynyt siihen, etten mielestäni ole saanut missään vaiheessa riittävästi (jos ollenkaan) ymmärrystä ja tukea tälle olotilalleni. Koen, etten voi parantua ja päästä lopulliseen balanssiin elämäni ja elämäntilanteemme kanssa, jos suhteen toinen osapuoli kuittaa asian kovin kevyesti. Pitäisi vaan nähdä elämän hyvät puolet (totta kyllä), olla kiitollinen lapsista ja kaikesta (olenkin) ja puhaltaa yhteiseen hiileen. Mutta kun itselläni on jatkuvasti sellainen olo, että miten ihmeessä voin puhaltaa yhtään mihinkään, jos kukaan ei puhalla minuun. Minä huolehdin kaikista, mutta kukaan ei huolehdi minusta. Olen tyhjä ja finito.

Selviän kyllä arjesta ja jaksan jopa iloita siitä, mutta en selviä siitä, ettei minulla ole mahdollisuuksia ottaa omaa aikaa - täyttää itseäni, jotta voisin taas antaa muille. Koko ajan on meneillään jonkinlainen kauhun tasapaino. Yksikin suunnitelmienmuutos, yksikin ylimääräinen yh-päivä (niitä on riittänyt, kiitos miehen erinäisten omien projektien) tai mikä tahansa yllätyskäänne, niin olen vahvasti miinuksen puolella jaksamiseni kanssa. Tuntuu kuin ottaisin jatkuvasti pikavippejä elämältä, vaikkei maksukykyä ole...

Mitä voin tehdä, jos toinen ei ymmärrä (eikä haluakaan ymmärtää, koska se olisi pois häneltä ja saavuttamistaan eduista), että todella tarvitsen konkreettista tukea tässä omassa kamppailussani. Lupaukset ja sanat eivät riitä, vaan tarvitsen omaa aikaa, latautumista, tilaa, tukea...

Kesän aikana masennuslääkitykseni tuplattiin (40 mg Sepram). Vielä kun joku tuplaisi siippani empatiakyvyn ja  ymmärryksen... Ilman sitä en tästä selviä.

Kesäisin terveisin, Rouva R